Mamma Mia! – Arvostelussa The Super Mario Bros. Movie

Perustiedot:
  • Genre: animaatio, seikkailu, komedia
  • Kesto: 1h 32min
  • Julkaisuvuosi: 2023
  • Ikäraja: 7

Videopelielokuvat onnistuvat mielestäni todella harvoin. Kun kuulin, että Mariosta on tulossa uusi leffa, olin loogisesti skeptinen. Sitten julkaistiin ensimmäinen traileri, ja se näytti jopa hyvältä. Jokunen kuukausi sitten kävin katsomassa leffan, ja tässä arvostelussa annan tuomioni siitä, onko tämä uusi Mario-leffa yhtään parempi kuin vuoden 1993 surkeudestaan tunnettu Mario-leffa.

Vuoden 1993 Mariolle ei kannata ryttyillä.

Tarina

Mario ja Luigi ovat firmaansa aloittelevia putkiukkoja Brooklynissa. Kyllä, aivan tavallisessa normaalien maan kansalaisten asuttamassa kaupungissa. Sienivaltakunnasta, leijuvista saarista ja mistä lie Yosheista ei ole tietoakaan. He vain asustelevat suurperheensä luona. Elämä ei aivan hymyile, ja herrat haluavat uuden putkimiesfirmansa kukoistavan. Vastaan tulee selkkaus, jonka seurauksena kaksikko päätyykin toiseen maailmaan, ja kappas, nyt näyttääkin jo siltä Mariolta, mihin ollaan totuttu! Harmillisesti Luigi päätyy väärän putken kautta erilleen Mariosta, ja lopulta veljensä pelastamisen lisäksi pelastettavana onkin koko sienivaltakunta.

Putkiukot normaaleissa putkihommissa.

Tarina ei ole mitenkään ihmeellinen. Kyseessä on perinteinen maailmanpelastusseikkailu. Elokuvassa ei tarvitse aina superhyvää ja uniikkia tarinaa, ja tämän leffan tapauksessa tarina ei koskaan ollut pääosassa. Joten mitäänsanomattoman tarinan voin antaa anteeksi. Tarinassa oli kuitenkin epäloogisuutta, sillä oikein millään ei ollut merkitystä. Marion matkalla ei loppujen lopuksi saavuteta oikein mitään. En voi tästä sanoa liikaa spoilereiden takia, mutta käytännössä elokuvan voisi puolittaa ajallisesti ja mitään ei menetettäisi. Paitsi ehkä yksi hahmo. Mikä ei olisi minua haitannut.

Hahmojen käsikirjoituksen suhteen yllätyin monta kertaa positiivisesti. Hahmoilla oli yllättävän paljon persoonallisuutta. Esimerkiksi Mario ja Luigi, jotka ovat aika lailla aina mykkiä ukkeleita, olivat molemmat persoonallisia tapauksia. Luigi oli kuitenkin parempi poika. Muukin kaarti loisti persoonallaan. Peach oli badass-prinsessa, Bowser ei ollut perinteinen pahis vaan hänellä oli myös hellä puoli, Toad oli yllättäen super rohkea ja Donkey Kong oli, no, Donkey Kong. Paras hahmo oli yksi Luma-tähti, joka laukoi masentuneita kommentteja häkissä. Hänen itsetuhoisat kommenttinsa olivat huvittavia tällaisessa karkkisessa lastenelokuvassa. Toisaalta, hän oli ehkä asteen verran synkkä hahmo juuri tähän elokuvaan, ja toivottavasti lapset eivät ihan sisäistä kaikkia hänen kommenttejaan.

Musiikki

Olin todella iloinen, että elokuvassa kuultiin paljon erilaisia Mario-biisejä! Oli lyhyitä viittauksia peleihin ja pidempiä versioita tutuista tilutuksista. Ne oli remasteroitu orkesterimaisiksi versioiksi, ja usein biisit sopivat tilanteeseen todella hyvin. Ja tietysti kuulostivat hyviltä.

Ei-niin-hyvä asia olikin sitten kaikki musiikki, joka ei ollut Mariosta tuttua. Elokuvanhan on tehnyt animaatiostudio Illumination Studios, joka on tunnettu muun muassa Minions-leffoista. Heillä on kaiketi tapana pistää leffoihinsa kohtauksia, joissa soi jotain lisensoituja biisejä. Näin kävi Mariossakin. Kaikkien näiden kohtausten tunnelma kärsi pelkästään musiikin vuoksi. Esimerkiksi Marion treenatessa yhdessä kohtaa soi Bonnie Tylerin tunnettu biisi ”I need a hero”. Ei sopinut kohtaukseen. Eivätkä sopineet muihinkaan kohtiin.

Täällä Mario treenasi harvinaisen kökkö biisivalinta soidessa taustalla.

Katselukokemus

Elokuvaa oli todella mukavaa katsoa. Vaikka elokuvassa on ongelmansa, jotenkin sen tuottama fiilis mahdollistaa ongelmien sysäämisen sivuun. Tunnelma oli koko ajan hyvä eikä tylsiä hetkiä ehtinyt tulla.

Kokemukseen voi vaikuttaa vahvasti se, että tuntee pelisarjan suhteellisen hyvin. On hankalaa kuvitella, miltä jotkin elokuvan kohtaukset näyttävät, jos ei ymmärrä referenssejä pelisarjaan. Esimerkiksi elokuvan alussa Mario ja Luigi kulkevat parin korttelin verran pelkästään sivusta kuvattuna väistellen esteitä – aivan kuten vanhoissa Mario-peleissä. Lisäksi elokuva on täynnä pienen pieniä viittauksia peleihin, oli se sitten vain jokin taustalla näkyvä esine tai sitten tuttu ääniefekti. Itse rakastin bongailla näitä viittauksia, ja varmaan jos joskus elokuvan katson uudelleen, keskityn näihin vielä enemmän.

Elokuvaan saatiin Mario Kart -kohtauskin.

Elokuva myös näyttää todella hyvältä. Hahmot liikkuvat sulavasti, ilmeilevät paljon ja taustat ovat todella yksityiskohtaisia. Elokuvan värikkyys saa katsojan hyvälle mielelle.

Yhteenveto

Super Mario Bros on super viihdyttävä koko perheen elokuva. Siitä pystyy nauttimaan minkä ikäinen katsoja vaan. Marion seikkailu ei ehkä tuo paljoa uutta leffahistoriaan, mutta pelien faneille se on todella kivaa katseltavaa. Kaikin puolin mukiin menevä kokemus.

PLUSSAT

  • Uskollinen pelisarjalla pysyen myös uniikkina
  • Mario-musiikit
  • Kivojen pelireferenssien bongaaminen
  • Hyvän mielen elokuva
  • Hyvä ääninäyttely (jopa Chris Pratt!)

MIINUKSET

  • Tarinassa ei ole paljon sisältöä eikä johda mihinkään, sillä millään tapahtuvilla asioilla ei ole oikein väliä
  • Musiikkivalinnat paikoitellen
  • Liian vähän parasta poikaa Luigia – leffan nimessäkin (Super Mario Bros) on kuitenkin veljekset monikossa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *