Indiana Jones and the Dial Of Destiny Arvostelu – Vanhan patun viimeinen seikkailu

Perustiedot:

• Genre: toiminta, seikkailu
• Kesto: 2h 34min
• Julkaisuvuosi: 2023
• Ikäraja: 12

Indy on palannut viimeistä kertaa. Aiemmasta leffasta on kulunut 15 vuotta, ja tätäkin leffa on kuvattu usean vuoden ajan. Kannattiko usean vuoden tuotanto vai onko Indiana Jones jo vanha juttu? Arvostelussa on asioita, jotka kokisin itse spoilereiksi, mutta yritän pysyä yleisellä tasolla silti.

Tarina

Tarina alkaa menneisyydestä, kun natsit saavat Indyn kiinni ”vakoilusta”. Indy oli hakemassa museoon muinaista keihästä, mutta selkkausten jälkeen mielenkiintoisemmaksi asiaksi osoittautuu Antikytheran kellotaulu. Tämän arvon noteeraa myös natsien puolella toimivat tohtori Voller. Säädön päätteeksi Indy ja hänen apurinsa Basil saavat kellotaulun haltuunsa ja lähtevät kotiin.

Siirrytään nykyaikaan ja kellotaulu aiheuttaa jälleen ongelmia. Basil ajautui sen toimesta hulluksi ja muutkin tahot ovat siitä kovin kiinnostuneita. Basilin tytär ja Indyn kummityttö Helena tulee yllättäen kylään Indyn eläköitymisen hetkellä – tietenkin kiinnostuneena kellotaulusta. Lopulta paikalla on myös CIA ja menneen ajan natsitohtori Voller, ja Indysta tulee murhaepäilty. Siitä seikkailu sitten lähteekin.

Tarina ei itsessään ole mitenkään kovin ihmeellinen, ja on aika perus Indiana Jones -kauraa. Tämä ei varsinaisesti ole huono asia, sillä eivät Indiana Jonesit ole koskaan tarjonneet maailman ihmeellisimpiä tarinoita. Mutta tarinan kanssa mennään kuitenkin aika lailla turvallisissa vesissä eikä mitään super yllättävää tapahdu. Loppuosiossa tapahtuu ehkä yllättävämpiä asioita, mutta tämäkin on aiempien leffojen faneille tuttu kuvio.

Elokuvassa on todella laaja ja muistettava hahmokaarti. Kaikki ovat kovin persoonallisia ja tylsiä hahmoja ei käytännössä ole. Elokuvasta löytyy myös viittauksia aiempien elokuvien hahmoihin, ja osa on jopa mukana elokuvassa. Vaikka itse en näitä hahmoja muistanutkaan, sillä en ole katsonut vanhoja leffoja uudelleen pitkään aikaan.

Hahmojen kannalta löytyy myös kritiikkiä. Indy on vanhentunut reippaasti, mikä on ymmärrettävää, mutta vanhentuminen vaikutti selkeästi Fordin näyttelyyn ja Indyn hahmoon mielestäni negatiivisesti. Hahmo ei tee mitään maailman hurjimpia stuntteja ja hänen vanhat kommervenkit on jätetty vähiin. Esimerkiksi ruoskaa käytetään ehkä kolme kertaa. Lisäksi Indyn sidekick-hahmo, kummilapsi Helena, on omaan makuuni todella rasittava hahmo. Hänen persoonallisuutensa triggeröi minua ja hän on melkein enemmän pääroolissa paikoitellen kuin Indy. Tämä on tosin oma henkilökohtainen mielipiteeni, ja olen jo lukenut monen muun pitävän hänestä.

Elokuvan pahis, natsitohtori Voller, on mielestäni oikein hyvä antagonisti. Hän ei ole perinteinen superpahis, joka pystyy kaikkeen ja on maailman pahin ihmishirviö. Hän on todella fiksu ja julmakin, mutta paikoitellen myös kovin säälittävä tapaus. Alkukohtauksessa esimerkiksi hän saa junan katolla suoran tällin kasvoihin radan varrella olevasta puupölkystä. Hänen käsikirjoituksensa teki minuun vaikutuksen, vaikka ehkä hänen tarinansa nyt ei ollut kovin kummoinen loppujen lopulta.

Neloselokuvan hahmot ja saavutukset mitätöitiin heti elokuvan alkumetreillä, mikä suututti minua. Indyn poika ja vaimo on kirjoitettu kätevästi pois elokuvasta. Ymmärrän, että käytännön syistä näin toimitaan välillä, mutta heitä ei oltu kirjoitettu ulos mitenkään kovin fiksulla tavalla. Ja kuulemani perusteella poika kirjoitettiin ulos sen takia, että hänestä ei pidetty nelososassa. Tämä on mielestäni todella tyhmä syy poistaa hahmo, sillä jos se on alunperin kirjoitettu sarjaan, pitäisi käsikirjoittajien pysyä kirjoittamiensa hahmojen takana.

Musiikki

Musiikilla on elokuvassa suuri vaikutus. Musiikkivalinnoilla korostetaan kohtauksia loistavasti. Toimintakohtauksissa on erittäin menevää jumputusta ja hitaammissakin kohtauksissa kuuluu aina jotain luritusta taustalla. Musiikki tuo nostalgian pintaan, kun välillä kuullaan aiemmista elokuvista tuttuja biisejä sekä tietenkin se kuuluisa Indiana Jones -tunnari.

Katselukokemus

Elokuvassa on todellakin vanhojen Indiana Jones -elokuvien tunnelma tallella. Löytyy todella paljon toimintaa, seikkailua ympäri ämpäri maailmaa eikä asioita oteta aina liian tosissaan sillä huumoriakin löytyy. Tästä olen todella iloinen, sillä muistaakseni leffasarjan neljäs osa ei ollut tällä saralla kovin hyvä. Vaikka Indy hahmona ei ehkä ole samanlainen kuin ennen, yleinen tunnelma tuo mieleen vanhat elokuvat.

Elokuva on pitkä, ja siinä oli monta kohtausta, jotka olisi voinut lyhentää. Moni toimintakohtaus kestää todella pitkään. Tämä on kyllä hieman kaksipiippuinen kritiikin aihe, sillä en koskaan kyllästynyt elokuvaa katsoessani. Elokuva olikin kokonaisuudessaaon todella miellyttävä katselukokemus. En silti yleisesti ottaen arvosta elokuvien turhaa pitkittämistä, jos sillä ei pohjimmillaan saavuteta mitään.

Yhteenveto

Indiana Jones and the Dial of Destiny on todella hyvä lopetus elokuvasarjalle. Jos sarja nyt tosiaan maltetaan tähän lopettaa. Indiana Jones -leffan henki on säilytetty kunniakkaasti ja katselukokemus on musiikkivalintoja ja hahmokaartin käsikirjoitusta myöten todella miellyttävä. Pisteitä laskevat kuitenkin elokuvan turhan pitkä kesto, neloselokuvan mitätöinti ja hahmokohtaiset kritiikit.