TV-sarjan tuntua valkokankaalla – Arvostelussa Kolme muskettisoturia: D’Artagnan

Perustiedot:

• Genre: historiallinen, toiminta, seikkailu
• Kesto: 2h 1min
• Julkaisuvuosi: 2023
• Ikäraja: 12 (ihmeen matala kyllä)

Finnkinon Leffapelistä voittamani lämpimän aterian etu oli vanhenemassa, joten oli pakko mennä leffaan. Aika leffassa käymiselle oli oman leffamaun kannalta mahdollisimman huono, sillä tarjonnassa ei ollut mitään itseäni normaalisti kiinnostavaa. Päädyttiin vaimon kanssa mennä katsomaan kokeilumielellä Kolme muskettisoturia: D’Artagnan. Historialliset tai klassikkoteoksiin perustuvat elokuvat ja TV-sarjat eivät ole ensimmäisenä katselulistallani, joten päälimmäinen toiveeni elokuvan suhteen oli, etten nukahtaisi. Sitä ei onneksi tapahtunut.

Tarina

En lähde syvemmin selvittämään historian tilannetta, johon elokuva sijoittuu, tai analysoimaan liiemmin muskettisoturien maailmaa. Perusjuoni elokuvassa on, että D’Artagnan (typojen pelossa hän on loppuarvostelun Arto) haluaa liittyä musketeereihin, jotka ovat arvostettuja sotilaita Ranskan armeijassa. Arton isukki oli ollut armeijan leivissä, ja poika kulkee isänsä jalanjäljissä. Kaikki ei mene putkeen monellakaan tapaa, mutta en halua spoilereiden valossa kertoa näistä kommelluksista. No, selkkausten seurauksena Arto tutustuu niihin kuuluisiin kolmeen muskettisoturiin. Ja tästä seuraa paljon kaikkea muuta. Ja monen monta erilaista juonikaarta.

Tarina on paikoitellen todella pirstaleinen. Minulle tuli monta kertaa mieleen, että elokuvan sijaan katson TV-sarjaa, sillä tarinassa on todella monia erilaisia juonihaaroja. Ehkä tarina olisi jopa toiminut paremmin sarjana. Hyvä esimerkki tästä on elokuvan loppu. Tarina jää törkeästi kesken, ja ilmoitus jatko-osasta lämähtää ruudulle. Loppu on todella epätyydyttävä, mutta samalla jatkoa jää kaipaamaan. Eli ehkä elokuva tekee jotain oikein?

Elokuvassa on suhteellisen laaja hahmokaarti, ja yllätyksekseni hahmot on kirjoitettu viihdyttäviksi, eikä historialeffan tyyliin tylsiksi ja vakaviksi. Arto on sählä turhanrohkea naistenmies, löytyy femme fatale pahisnainen ja Ranskan kuningattarellakin on yllättävän paljon persoonaa. Varsinaisesti tylsiä hahmoja ei ole. Ongelmana on enemmän se, että osa hahmoista on todella paljon turhempia kuin toiset. TV-sarjassa tällaisen ymmärtäisi, elokuvassa se tuntuu lähinnä oudolta. Voi olla, että osa hahmoista on enemmän hyödyllisiä seuraavassa osassa, mutta tässä osassa osa unohdettiin. Huvittavaa, että jotkut näistä unohdetuista hahmoista olivat niitä tunnettuja muskettisotureita.

Musiikki

Elokuvan musiikki on todella hyvää. Se on mahtipontista, jännittävää, jopa surullista. Jokaiseen tilanteeseen on tehty todella hyvät musiikkivalinnat. Elokuvassa on muutamiin kohtiin esimerkiksi valittu mielestäni kappale, jollaista en olisi olettanut vastaavassa kohtauksessa. Ja nämä kappalevalinnat vain ehostivat kohtausten tunnelmaa.

Katselukokemus

Kuten jo totesin, historialliset teokset eivät ole mieleeni. Pelkäsin tylsistyväni kuoliaaksi, elokuvakin oli yli 2h pitkä. Toisin onneksi kävi. Hieman joissain kohdissa meinasi keskittyminen haahuilla, mutta tämä saattoi johtua siitä, että olin vain katselupäivänä todella väsynyt. Pakko se on myöntää: lopultakin näin historiallisen elokuvan, joka ei ollut tylsä!

Elokuvaa oli miellyttävää katsella. Siinä on nähty paljon vaivaa kameratyöskentelyyn. On useita kohtauksia, joissa olin todella vakuuttunut esimerkiksi kuvakulmavalinnoista ja miten valoa oli käytetty. Silmäni pitivät siitä mitä näkivät.

Yhteenveto

Elokuva oli mielestäni hyvä. Se ei ollut täydellinen, sillä juonelliset sähläykset ja TV-sarjamaisuus saivat kokonaisuudesta sekavan. Myös osa muuten hyvin kirjoitetuista hahmoista jäi unholaan. Kuitenkin elokuva oli historialliseksi elokuvaksi menevä ja viihdyttävä. Tunnelma oli monin paikoin kohdillaan, ja sitä pystyttiin korostamaan musiikkivalinnoilla sekä kameratyöskentelyllä. Tästä elokuvasta voivat nauttia niin muskettisoturien vannoutuneet fanit kuin tällaiset ummikot, jotka eivät klassikkoon ole koskaan kajonneetkaan.