Maratonasimme kavereiden kanssa Insidious-kauhuelokuvasaagan ennen kuin kävimme katsomassa uusimman osan Insidious: The Red Doorin. Ajattelin kirjoittaa leffasarjasta jotain mietteitäni. Tämä postaus ei ole varsinaisesti arvostelu, mutta tulen sanomaan mielipiteeni jokaisesta sarjan elokuvasta ja pistän ne parhausjärjestykseen. Varoituksen sana: teksti tulee olemaan aika pitkälti tajunnanvirtaa, sillä haluan vain saada mielipiteeni sarjasta julki. Tämä postaus tulee sisältämään spoilereita. Paljon.
Juoni
Esitellään sarjan juoni pikaisesti leffakohtaisesti. Sarjan ensimmäisessä osassa Insidiouksessa perhe muuttaa uuteen taloon. Perheen poika Dalton kohtaa jotain vintillä ja alkaa nähdä outouksia. Jonkin ajan kuluttua hän vaipuu koomaan. Vanhemmat Josh ja Renai hoitavat koomalastaan vuosia, kun yllättäen talossa alkaa tapahtua outoja. Oletus on, että talo on riivattu, mutta asia ei ole näin. Vanhemmatkin luulevat niin, mutta muuttamalla uuteen taloon outoudet jatkuvat. He kutsuvat paikalle paikallisen haamujengin, jotka löytävätkin todisteita paranormaalista toiminnasta. Sen jälkeen hätiin kutsutaan… Elise-mummo. Kyseinen mummo onkin sitten sarjan oleellisin hahmo. Ainakin leffan tekijöiden mielestä.
Elise kertoo toisesta maailmasta, johon vain astraaliprojisoinnin osaavat ihmiset pääsevät. Ja jostain syystä Elisekin pääsee sinne, sillä hän on koko elämänsä nähnyt yliluonnollisia asioita. Perheen isä Josh on ollut nuoruudessaan astraaliprojisoija, mutta hänen äitinsä on Elisen avulla poistanut pojan muistot. Tämä tehtiin, sillä toinen maailma sisältää kuolleita henkiä, ja usein nämä henget ovat vaarallisia.
Ykkösleffa eteneekin loppuun aika perusmeiningillä. Koomapoika Dalton on perinyt astraaliprojisoinnin taidon ja on vahingossa lentänyt toiseen maailmaan, jossa demoni pitää tätä vankina tavoitteenaan ottaa lopulta pojan keho valtaansa. Isä John muistaa taas miten astraaliprojisoida, ja käy hakemassa poikansa. Lopussa kuitenkin paljastuu, että Johnin kyydissä matkustaakin tätä lapsuudessa piinannut paha henki, joka murhaa Elisen. Kyllä, mainitsin aiemmin, että Elise on sarjan tärkein hahmo. Ja hän juuri kuoli ensimmäisessä osassa. Häntä saa silti katsella varsinaisen paljon jatko-osissa.
Sitten päästään kakkososaan, jolla on todella mielikuvituksellinen nimi Insidious: Chapter 2. Kyseinen leffa käsittelee Joshin lapsuutta samalla kun nykyajassa perheen talossa tapahtuu taas outoja. Joshin lapsuuden riivauksesta ei tarvitse taustoja edes tietää, sillä niillä ei ole väliä suuren tarinan suhteen. Pitää vaan tietää, että sama henki, joka Joshia pienenä kiusasi, otti hänen kehonsa valtaansa Daltonin pelastusyrityksellä. Kakkosleffassa isä kiusaa perhettään ja lopulta Dalton menee hakemaan isäänsä toisesta maailmasta. Jossa häntä auttaa Elise. Mummosta ei päästä eroon kuolemansa jälkeenkään. Leffan lopussa sekä Joshin että Daltonin muistot pyyhitään aivan kuten Joshille tehtiin pienenä.
Sarjan kolmas osa Insidious: Chapter 3 ei varsinaisesti nimestään huolimatta ole jatkoa kakkososalle, vaan se on esiosa. Elokuva sijoittuu hieman aikaa ennen Joshin perheen ongelmia, ja pääosassa on kaikkien suosikkimummeli Elise. Elisestä tykätään selkeästi niin paljon, että hänen piti saada oma elokuvansakin. Elokuvan suurin anti on Elisen tutustuminen kauhujengiläisiin. Muuten tarinana on vain perinteinen riivaustyylinen ongelma aivan hatusta vedetyn perheen luona, kun perheen tytär halusi yrittää kommunikoida kuolleen äitinsä kanssa. Elokuva on huono ja turha, joten ei siitä sen enempää.
Loppu alkaa häämöttää, kun päästään sarjan neljänteen osaan, joka on loogisesti… Insidious: The Last Key. Ei ollutkaan Chapter 4? Ihmeellistä. Tämäkin elokuva sijoittuu menneisyyteen, mikä tietenkin tarkoittaa lisää Elisen seikkailuja. Jippii! Tällä kertaa Elise ja haamujengi suuntaavat Elisen lapsuudenkotiin tutkimaan outoja tapahtumia. Elokuvassa käsitelläänkin Elisen lapsuutta sekä nykyajan ongelmia. Elokuva on huomattavasti kiinnostavampi kuin Chapter 3, mutta ei varsinaisesti ole hyödyllinen elokuva sarjan suhteen. Se selittää joitain ensimmäisessä elokuvassa tapahtuneita juttuja, mutta ei tarpeeksi tai loogisesti. Lisäksi se ei vastaa kaikkiin jättämiinsä juoniaukkoihin. Elokuvassa oleva demoni on ehkä mielenkiintoisin koko saagan henkikaartista, mutta se on jokseenkin liian erilainen käydäkseen järkeen muuhun saagaan.
Sitten uutukaisen Insidious: The Red Doorin kimppuun. Elokuva palaa (oikeasti yllättäen) taas Joshin tarinaan. Aikaa on kulunut ja Josh on eronnut vaimostaan Renaista, ja lapset eivät ole isukin suuria faneja. Isä muutenkin käyttäytyy oudosti ja saa paikoittaisia raivokohtauksia. Muistikin pätkii. Ykkösleffan kooma-astraaliprojisoija Dalton on opiskelemassa taidetta. Hän intoutuu liikaa taiteiluunsa ja nuoruuden muistot alkavat palata mieleen. Hän piirtääkin punaisen oven, joka muistuttaa häntä siitä hetkestä, kun ykkösleffan demoni sai hänet kiinni. Muistojen lisäksi taito astraaliprojisoida palaa, ja hän aiheuttaakin aikamoisen sopan. Lopulta sekä isä että poika projisoivat oikein olan takaa vanhojen tuttujen henkien jahdatessa heitä. Elokuva on aikamoinen sillisalaatti eikä saavuta oikein mitään.
Ajatuksia
Suoraan voin sanoa, että en ymmärrä, miksi tätä elokuvasarjaa on jatkettu näin pitkään. Jo Chapter 2 oli asteen verran turha, mutta sentään se oli ymmärrettävä jatko-osa – ykkösosa päättyi kuitenkin cliffhangeriin. Elisen menneisyystarinat eivät tuo riittävästi uutta tarinaan, jotta niiden filmatisoinnin voisi oikeuttaa. Niiden takana haiseekin vahvasti rahan himo. The Red Doorissa arvostan sitä, että palattiin taas ns. pääjuonen pariin, mutta sekään ei ollut mitenkään tarpeellinen elokuva. Se vain pikemminkin lisää Chapter 2:n turhuutta, sillä siinä mitätöidään kakkososan lopetus täysin (eli muistien pyyhintä). Lisäksi se on oikeasti aika kehno elokuva kaikin puolin. Sarja alkaakin toistaa itseään vahvasti sen myötä. Kaiken kukkuraksi muistan lukeneeni, että elokuvasarja saa vielä lisää jatkoa, joka sijoittuu yllätten Elisen menneisyyteen. Taas. Jokin sarjassa ja Elisessä selkeästi viehättää sen kehittäjiä – sarjan kuvitellaan olevan enemmän kuin se oikeasti on.
Sarjan hahmoissa ei ole mitään ihmeellistä. Kaikki ovat suhteellisen tasapaksuja haamujengiä lukuunottamatta. Kyseisellä kaksikolla on persoonaa, mutta eivät he silti ole mitenkään oleellisia hahmoja. Huumoripläjäyksiä vain. En myöskään voi kuollaksenikaan ymmärtää, mikä käsikirjoittajia siinä Elisessä kiehtoo. Elise-mummo saa aivan liikaa huomiota sarjassa ottaen huomioon että hän kuolee ensimmäisessä osassa. Ei mitään järkeä. Varsinkaan kun esiosissa ei tapahdu kuitenkaan mitään liian oleellista, joka oikeuttaisi hänen suuren rooliinsa. Asiaan vaikuttaa varmasti myös fakta, että hänen näyttelijänsä Lin Shaye taitaa olla aika tunnettu tapaus.
Sarjan perusidea on mielestäni ihan hyvä astraaliprojisoinnin ja toisen maailman suhteen. Eihän se nyt varsinaisesti ole kovin erikoinen konsepti, samaa käsitellään muun muassa Poltergeistissa. Silti se on ihan toimiva konsepti juonen kannalta. Pidin myös siitä, että samat demonit kiusasivat samoja ihmisiä heidän vanhetessaankin. Ne ikään kuin takertuvat ihmisiin. Tästä esimerkkinä Joshiin takertunut aave, joka kiusasi häntä jo lapsena. Tästä tosin on epälooginenkin esimerkki, kun ykköselokuvan demoni tekee kolmosleffan lopussa Elisen kanssa tuttavuutta cliffhangerin muodossa. Ei käy järkeen.
Suurimpia ongelmia sarjassa on juonen aukkoisuus ja epäloogisuus. Ensimmäisen osan demonin osalta jää täysin epäselväksi, miksi tämän piti kiusata juuri Daltonia. Hän ei koskaan saanut kaapattua Daltonin kehoa, mutta jostain syystä The Red Doorissa tämä onnistuu suhteellisen helposti. Sarjassa on oleellisena juonikuviona punainen ovi, jonka takana aina kyseisen leffan demoni niin sanotusti majailee. Kyseinen teema on ideana kiva, mutta nelosleffassa sen käsite tuhoutuu oudosti. Siinä Elise oppii, että ovia ei saisi availla, mutta silti hän syyttä suotta avaa ne kaikki. Mikä ei johda loppujen lopuksi mihinkään, vaikka oletan, että tällä piti olla suurikin vaikutus. Tuntuukin siltä, että koko punaisen oven konseptilla on monta suuntaa mihin sitä voisi viedä, mutta käsikirjoittajatkaan eivät tiedä miten nämä ovet toimivat. Kaiken kukkuraksi niiden kautta sarjassa on jonkin verran aikamatkustusta, kun Elise esim. menneisyydestä avaa Daltonin nokan edessä oven ykkösosassa. Jotenkin kaikki liittyy toisiinsa, mutta tavallaan missään ei ole logiikkaa.
Ranking
Sitten leffat järjestykseen. Oli aika helppoa keksiä paremmuusjärjestys, mutta perustelut ovat aika lailla toisiaan toistavia, joten katselukokemuksella ja juonen loogisuudella kokonaissaagaan on aika paljon vaikutusta.
- Insidious
- Sarjan alku eikä mitään olla vielä juonellisesti tuhottu
- Ihan hyvä tunnelma ja looginen juonen kulku
- Insidious: The Last Key
- Ok tunnelma
- Ihan kivoja juttuja juonellisesti
- Turha ja tarinaa rikkova juoni
- Insidious: Chapter 2
- Pakollinen jatko ykkösosalle joka ei ärsytä mutta ei tuo mitään uutta
- Loppupeleissä turha juonikuvio
- Tasapaksu
- Insidious: The Red Door
- Tuhoaa Chapter 2:n ”saavutukset”
- Tarpeeton jatko-osa joka ei tuo millään saralla oikein mitään uutta
- On sentään jatko-osa
- Insidious: Chapter 3
- Keskittyy aivan turhiin hahmoihin (kyllä, Elise on yksi näistä)
- Samalla tavalla kuin The Red Door, ei tuo millään saralla oikein mitään uutta – olevinaan syventää Elisen hahmoa